Olen vihreä poliitikko Keski-Suomesta. Olen kaupunginvaltuutettu Jyväskylässä, Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden puheenjohtaja, sekä Anni Sinnemäen eduskunta-avustaja.
Olen ehdolla Vihreiden varapuheenjohtajaksi. Uskon, että poliittisten linjausten lisäksi on äärimmäisen tärkeää kehittää puolueen toimintatapoja. Vihreissä on viime vuosina ollut harmillisen vähän sisäistä haastoa, joka osaltaan estää puolueen ja politiikan kehittymisen. Olen valmis haastamaan ja työskentelemään sen eteen, että Vihreät ovat avoin puolue, joka tekee tinkimätöntä ja rohkeaa politiikkaa.
Erityinen asiaosaamiseni on ympäristöpolitiikan, kaupunkisuunnittelun ja työpolitiikan puolella. Tärkeää substanssiosaamisen lisäksi on mielestäni se, että on kykyä miettiä politiikkaa vallitsevan järjestelmän ulkopuolellakin, yhdistellä vanhaa uudeksi ja miettiä asioita kokonaan uudella tavalla.



